Olen nähnyt

Vaikka kuolisin huomenna, tietäisin kokeneeni kaiken.

Susi


.

Katse kertoo kaiken. Katse ei valehtele.

Fysioterapia ei ole enää pelottavaa. Valkoinen Tiikeri on näyttänyt minulle, miten kehoa kuunnellaan oikein. Pahin on takana. Siitä olen varma. Sami näkee silmistäni, että olen onnellinen. Hän on iloinen näkemästään ja kertaa hoitokäyntejäni. Hän on tänään hyvällä tuulella, mikä voimistuu omastani. Samin silmät ovat vilpittömät. Ovat aina olleet. Sami kertoo minulle miten on hoitanut elinkautisvankeja ja ketkä Suomessa ovat ne yksitoista henkilöä, joiden ei koskaan pitäisi päästä vapaaksi vankilasta. Hän jatkaa ja sanoo luonaan käyneen hiljattain virolaisen vankila-asiakkaan. Suomessa vankiloista voi vapautua, vaikka kertoisi murhaavansa jonkun pian. Virossa on toisin. Ne yksitoista, jotka kerran ovat vankilan muurien sisään päätyneet, eivät koskaan enää kävele vapaalla jalalla. Käytössä olevan tavan mukaan vankilan suihkutilat laatoitetaan uudelleen sopivasti juuri ennen vapautuspäivää. Uutinen sitten kuuluu: "Se oli valitettava liukastuminen"...

Katson Valkoista Tiikeriä syvälle silmiin. Kerron, että hänen kosketuksensa on auttanut minua selviämään fysioterapian kanssa. Näen, että hän rakastaa minua. Olen nähnyt saman jo aikaisemmin. En tosin silmillä vaan tunteella. Valkoinen Tiikeri. Milloin asiat alkoivat mennä niin, että tapaamme pian? En osaa vastata tähän ja olen niin hämilläni. Olen onnellinen, että olen kohdannut sinut elämässäni. Me emme voi päättää milloin kohtaamme, ketä kohtaamme ja miksi kohtaamme. Sanojesi mukaan, vahva on se joka sopeutuu. Elämä on niin yllätyksellistä. Ilman sopeutumista sitä sekoaisi. Lievä hämmennys on huomattavasti miellyttävämpi tunne kuin sekoaminen. Silti niin moni on valinnut taistella vastaan ja kieltää tunteitaan tai olla ymmärtämättä niitä.  

Tiikeriä voi pelätä ja sitä voi rakastaa. Miksi niin moni kuitenkin valitsee pelkäävänsä? Vierelläsi olen kokenut täydellisen rauhoittumisen. En muista kokeneeni samaa täysin koskaan aiemmin. Haluaisin kokea sen jälleen. Haluaisin olla kanssasi nyt. Sanot, että olet ennen ollut Susi. Ehkä sen takia......jokin sinussa veti minua puoleensa. Ehkä siksi minun on helppo ymmärtää sinua. Ehkä siksi välillämme oleva yhteys on poikkeuksellinen. Susi on arka ja herkkä eläin, jos sitä ei ymmärrä. Susi on kuitenkin myös voimakas, rohkea ja lojaali, kun se saa olla oma itsensä. Susi on myös kummallinen. Se viihtyy laumassa, mutta tarvitsee myös aikaa ja tilaa itselleen. Pidän myös Tiikeristä. Siinä on paljon samaa kuin Sudessa. Tiikerissä on vaarallista, harvinaista ja puhdasta voimaa, joka on tehnyt siitä vainotun ja väärinymmärretyn. Voiman ja herkkyyden yhdistelmä on jotakin, mitä en ole ennen kokenut muissa koskan. En ole koskaan myöskään tavannut toista Sutta. Jokin sinussa on vetänyt minua puoleeni heti. Tunnemagneetti.

Minusta tuntuu, että vierelläsi olen turvassa. Sinulla on voima, jota muut pelkäävät tai vieroksuvat tai eivät ymmärrä. Minä tunnen rauhallisuutta ja turvallisuutta luonasi. Pääsisnpä lähellesi taas ja niin ettei minulla olisi kiire minnekään. Voisin todella rentoutua, olla lähelläsi, näyttää sinulle etten haluaisi olla missään muualla niin paljon kuin kanssasi. Olen niin voimaton nyt... Mutta ajatuksissani olen aina luonasi. Minua on patistettu, pakotettu, uhattu, häiritty, vähätelty, moitittu, paheksuttu, tukahdutettu... vaikka olen yrittänyt olla ystävä monelle. Tehdä hyviä asioita..... Sinun kanssasi tunnen vapautuneen olon ja hyväksynnän. Tällainen olen, näet minut kokonaan. En ole enempää, en vähempää. Haluan näyttää sinulle maailmaani ja kokea sinun maailmaasi.

Anna minun katsoa sinuun niin, että näet sisälleni ja mitä tunnen ja ajattelen. Anna minun levätä vierelläsi. Anna minun painautua rintaasi vasten. Anna minun olla lähelläsi ja rakastaa sinua. Rakastan raitojasi. Ne tekevät sinusta sen kuka olet. Ne eivät ole väärän muotoisia tai väärässä kohdassa. Ne ovat täydellisiä. Sinä olet Valkoinen Tiikeri.

Susi

Susi.....ja Valkoinen Tiikeri

Elämässä kohtaa kummallisia asioita juuri silloin kun niitä vähiten odottaa. Minä pidän elämän yllätyksellisyydestä. Olisi yksitoikkoista, jos päivät olisivat toistensa kaltaisia ja tulevaisuus ennalta arvattavissa. Pidän siitä, että teen pääasiassa lyhyen kantaman suunnitelmia. Voin tarvittaessa muuttaa niitä lähiympäristöni juuri muuttumatta. Joidenkin pitkän kantaman suunnitelmien kanssa täytyy olla tarkempi. Välissä ehtii tapahtua paljon, jos usein muuttelee pidemmälle tulevaan ajateltuja toimintoja. Niiden suhteen voi tehdä vain tietynlaisia päätöksiä, ja niihinkin olen oppinut, että on tervettä jättää liikkumavaraa. Pettymys on yksi ihmisyyden inhottavimmista tunteista. En halua pettyä usein. Pyrin välttelemään liikaa suunnittelua. Se vain lisäisi pettymyksien vaaraa. 

Olen ollut aina melko hidas liikkeissäni. Se on säästänyt minua monelta koheltamiselta. Minua ei voi patistaa suunnittelemaan tulevaisuutta liikaa. Pettymys........se on kuitenkin sen verran vahva tunne, että sitä ei voi huijata. Pettymistä ei voi välttää koskaan kokonaan. Se kun toimii myös käänteisesti. Pettymään olen päässyt hyvin helposti, kun en suunnitelmien puuttuessa ole toteuttanut tiettyjä asioita. Yksi suuri pettymys itseäni kohtaan on, etten ole kovan nuoruuden kunnon edetessä ja jälkeen ottanut huomioon riittävästi kehooni liittyviä asioita. Nyt kärsin ja joudun sen seurauksena käymään fysioterapiassa. Fysioterapia on tuonut minulle kohdattavaksi pelottavia asioita. Maanantai tulee taas. Olenko valmis?

Olen rehellisesti pettynyt itseeni, että "unohdin" itseni niin moneksi vuodeksi...

Jossittelu on yksi ihmisyyden piirre. Jos olisin tehnyt niin, mitkä olisivat seuraukset? Jos olisin muuttanut suunnitelmia, olisinko nyt toisaalla? Jossittelun hyöty on pelkästään mielen tuoma pohdinnan ulottuvuus, jos minulta kysytään. Lapsilla usein on vahvempi taipumus tunnistaa eläin itsessään; ja muissa. Valkoinen Tiikeri. Olisimmeko tunnistaneet toisemme, jos olisimme tavanneet jo pentuina? Olisiko yhteys tuolloin ollut jo yhtä vahva, jos olisimme olleet vielä vailla aikuisuuden mukanaan tuomaa tietoa ja kokemuksia?

Jos olisimme kohdanneet vuosia sitten, olisimme ehkä olleet erilaisia. Olisimme muodostanee kuvan toisistamme sen hetkisen tunteen, tiedon ja voimamme vahvuuden mukaan. Olin nuori ja erilainen, mutta niin olit sinäkin. Olin monta kokemusta köyhempi, niin olit sinäkin. Jossittelu on nostettu komedialliseksi elementiksi eräässä hauskassa elokuvassa. Näytän sen sinulle joskus.

Jos olisimme kohdanneet jo pentuina, olisimme leikkineet. Voimme tehdä sen nytkin. Aikuisuuden ei tavitse tarkoittaa vakavoitumista. "Kissat on leikkisiä", kuten aina sanot :) Susi on joskus tosikko, mutta siltä löytyy huumorintajua. Kissan leikkisyys tarttuu Suteenkin helposti, ja siitä saattaa seurata loistava leikki siinä missä pennuillakin vuosia sitten. Pentuna sitä leikkii mielikuvitusmaailmoissa. Lapsen maailmassa sekoittuu usein taru ja todellisuus, leikki ja arki. Luodaan ennakkoluulottomasti uudenlaisia todellisuuksia. Lapsi ei murehdi onko tämä totta vai ei. Aikuisena voimme katsoa aikuisen silmin todellista maailmaa, sen rikkauksia, ja monia todellisia ulottuvuuksia.

Aikuisena tunteeni ovat muovautuneet vuosien myötä. Niiden syvyys ja ulottuvuudet yllättävät minut edelleen usein. Ei ole olemassa mustavalkoisesti vain vihaa ja rakkautta. Oikeaa ja väärää. Ei vain parisuhteita ja kaverisuhteita. Ihmisyyden piiirteisiin on jo hyvän aikaa pitkin historiaa näyttänyt kuuluvat toivoton halu kontrolloida ja jäsennellä näitä asioita. Mitä siitä onkaan seurannut.........negatiivisten asioiden korostumista; tuskaa, epäonnistumisia, pettymyksiä, hirmutekojakin... Historia on pullollaan näitä. Olen kiinnostunut hirtoriasta, mutta monesti myös kauhistunut mitä olen löytänyt. Tutkin historiaa edelleen ja sen suunnitelmallisuuden päivittelyä, mitä ihminen on elämänsä aikana yrittänyt toteuttaa tunnekuohuissa. Voimakkaat tunteet muovautuvat hetkessä, tilanteessa, sielujen sopukassa, energian virratessa. Kun energia kohtaa toisen oikealla tavalla, olen valppaana. Kohtaan Valkoisen Tiikerin, ja samassa hetkessä tunnen hänen energiansa. Se synnyttää jännitteen, joka kasvaa, voimistuu ja hengittää tavalla, josta en ole täysin perillä. Ei minun tarvitse yrittää ymmärtää ja alkaa jäsennellä ja järkeillä. Liitän energiaani hänen virtaansa. Alan hahmottaa jotakin suurta. Maailmaa ympärillämme.......

Maailma ympärillämme on paljon rikkaampi kun sen oppii tuntemaan. Minulla näyttäisi olevan vielä paljon opittavaa... Odotan innolla. Elän tätä päivää.

Susi

Menneisyyden muuttaminen?

Sorrun toisinaan murehtimaan asioita, jotka ovat menneisyyttä. Aina silloin tällöin tapahtumien kulku on ollut sellainen, johon en ole itse voinut vaikuttaa. Niitä murehdin. Toiset harmittelua aiheuttavat tapahtumat taas ovat olleet omia virheitäni tai valintojani. Sinänsä järkevä ihminen tuottaa täysin järjenvastaisia ajatuksia päähänsä.

Eilen viimeksi harmittelin kokonaisen viimeisen vuosikymmenen tapahtumia. 

Pysyvin ikäväni aihe on isäni kuolema. Siinä ei ole mikään pieni aikaväli murehdittavana..... Aikaa on kulunut jo 20 vuotta, mutta silti katkeroidun välillä, ettei hän ollut mukana, kun sisarieni kanssa kasvoimme aikuisiksi. Ja sitä, ettei hän ollut äitimme tukena silloin kun koettelimme rajojamme. Aika oli äidille raskasta, ja olisin toivonut hänen pääsevän elämässään helpommalla. 

Olen aina koittanut kiertää menneiden tapahtumien tuskailut jollakin selityksillä. Nyt on kuitenkin niin, että selitykset ovat loppuneet. Ihminen unohtaa turhan nopeasti, että koko elävä ympäristö on monella tapaa yhteydessä toisiinsa. Jos teit jotakin eilen, se vaikuttaa nykyhetkeen. Jos et tehnyt, sekin vaikuttaa nykyhetkeen. Sitä on aikaisemmin ymmärtänyt aivan liian vähän sitä, miten paljon eri asiat ovat tekemisissä ja yhteydessä toisiinsa. Asioiden vaikutus toisiinsa ulottuu hämmästyttävän pitkälle.

Pohdinta siitä, miksi juuri minun isäni piti kuolla, on epärelevantti, jos arvostan sitä hyvää mitä toisaalta olen saanut kokea viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Kaikki henkilöt, joihin olen tutustunut ja jopa minulle tärkeimmät ystäväni olisivat saattaneet jäädä kaikki minulle tuntemattomiksi. Vain siksi, koska isäni olemassa olo olisi väkisinkin vaikuttanut noihin hetkiin, jolloin minulla on ollut tilaisuus tutustua nykyiseen "laumaani". Vasta hiljattain olen oivaltanut, että jos isäni ei olisi kuollut varsin ennenaikaisesti, en minä todella elänyt kaikkia niitä kokemuksia sen jälkeen. Ikävän joukkoon on mahtunut paljon hyvää. Paljon hyviä päiviä ja sellaisia, joista olen ikuisesti kiitollinen. Olen tutustunut minulle tärkeiksi tulleisiin ihmisiin. Olen nähnyt maailmaa ja avartanut maailmankuvaani. Olen löytänyt itseni tavalla, johon en osannut edes varautua.

Jos jokin asia menneisyydestä pystyttäisiin muuttamaan, ei sitä seuraava tuleva olisi enää se sama jonka nyt on kokenut. Se, millä tavalla muutetun tapahtuman jälkeinen tuleva muuttuisi, on mysteeri. Fakta on, että se muuttuisi joka tapauksessa.

Ei ole merkitystä murehtiiko yksittäistä mennyttä tapahtumaa ja salaista toivetta sen muuttamiseksi, vaiko kokonaista tapahtumaketjua pidemmältä ajalta. Niille on yhteistä eräs asia. Oivallan nyt sen. Aikamatkustus ajatuksena kiehtoo kyllä pienen tutkijan mieltä, mutta seuraukset siitä olisivat ennalta-arvaamattomat. Aika on suhteellista ja sen joustava ilmentymä näkyy kyllä elämissämme jo nytkin.

Vaikka kaipaan yhä isääni, niin tästä päivästä olen kiitollinen ja onnellinen. Minulla on asioita, joita rakastan. Minulla on hetkiä, jolloin haluan olla yksin. Minulla on asioita, joita teidän etten kenties koskaan kohtaa....siihen tyydyn. Silloin, kun minulla alkavat käydä menneisyyteen liittyvät ajatukset ylikierroksilla, alan katsella tähtitaivasta. Jos mahdollista heittäydyn luontoon makuulleni ja katselen tähtiä. Silloin mieleni on rauhallinen.

Susi

Sielunkumppani

Ystäväni. Tunsin jotakin. En tiedä mitä se oli, mutta se kosketti syvältä sisimmästäni. Maailma liikahti ympärilläni, kun tapasimme uudelleen vuosikausien eron jälkeen. Elämän universaali yhteys järjesti niin, että polkumme kohtasivat jälleen. 

Kymmenen vuotta tuntuu pitkältä ajalta. Tulen tapaamaan sinua. Sinulla on paljon ystäviä ympärilläsi. Kun näyttäydyn, pyydät minut mukaan. Olen otettu siitä. Tarkkailen sinua koittaen muistella jotakin ajasta, jolloin tapasimme ensi kerran. Sinun voimasi on vahva. Tunnen sen. Se tuntuu samalta kuin omani. Aistin kuitenkin jotain.......muutakin. Vaistoamme molemmat poikkeuksellisen yhteyden välillämme. Tuo yhteys saattaa olla todella merkittävä, koska olemme peloissamme mutta haluamme tutkia sitä lisää...

Niin monena päivänä sama voima vetää meidät yhteen......Ihmettelemme toisiamme.

. . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Sitten tulee meidän tilaisuutemme. Olen tässä. Tämä on meidän hetkemme. Vaistoamme molemmat tärkeän illan, jonka vietämme yhdessä nyt. Seepra sisälläni on tarkkaillut sinua. Se on nyt täyttänyt tehtävänsä suojellessaan kauan sitten piiloutunutta yksinäistä Sutta. Nyt on aika; Susi palaa kotiin. Meidän on katsottava toisiamme, Suden vaisto sanoo niin. Seepra on kertonut Valkoiselle Tiikerille Suden olevan täällä. Olen hermostunut. Tunnen kuitenkin, että aika on nyt oikea, vaikka katseeni herpaantuu ja välttelee sinua. Tunne syvästä yhteydestä on kuitenkin niin voimakas, että haluan koota itseni ja vastata sinulle. Haluan vastata sinulle rehellisesti ja antaa sinun huomata tunteeni, jotka ovat voimakkaasti läsnä. Sanot usein, että vetäydyn. Se on totta. Tiedän myös sinun piilottaneen todellisen minäsi ja rakentaneen tilalle vahvan kuoren..

Tähän mennessä olen vältellyt katsettasi. Se on ollut heikkouden merkki. Lopulta en enää epäröi. Katsomme toisiamme pitkään ja syvään. Olen valmis. En käännä enää katsettani. Olet vahva. Annat minun tuntea sen. Hetkemme tuntuu ikuisuudelta. Kolmekymmentä vuotta ja ylikin on ajanlaskumme aikaa kulunut. Elämä tarjoaa tilaisuuksia. Kun polkumme ristesivät kerran, emme olleet valmiita. Nyt on toisin. Olemme valmiita kohtaamaan toisemme. Olemme saaneet toisen tilaisuuden. Emme tarvitse kuin hetken. Tämän hetken. Meidän on oltava vahvoja ja katsottava.

Vuosien aikana rakennettu suojamuuri murtuu edessäni pala palalta. En ole koskaan kohdannut yhtä vahvaa katsetta keneltäkään kuin sinulta nyt. En halua vastustustaa, katseesi on voimakas muttei painostava. Olet päättäväinen, tämän täytyy olla sinullekin tärkeää. Lopulta, valtava jännite välillämme vapautuu; vedän henkeä, tunnen kuinka kehoni läpi kulkee vahva väristys. Se ravistelee minua. Annan itseni katsoa hetken muualle... Kun katseeni palaa sinuun, on jotain muuttunut pysyvästi. Me olemme vapautuneet.

Olet nähnyt. Minäkin olen. Me tiedämme nyt.

 

Tee rauhoittaa..... Mietin mitä juuri tapahtui. Tunne on selittämätön, onnellinen ja olen hyvin rentoutunut. Nyt todella näen sinut. Jokin katseessasi on muuttunut. Se on erilainen. Se on vahva ja levollinen, lempeä ja luottavainen. Olet riisunut aseesi. Näemme toisemme ensi kertaa aidosti, sen aidoimman minämme, ja tämän kaiken omin silmin. Näen sinut. Ystäväni, tunnen sinut. Olet todella sielunkumppanini. Jokin läikähtää rinnassani. Tunne on uskomaton.

Valkoinen Tiikeri. Olet viisas eläin. Huolehdit itsestäsi ja omasta tilastasi. Harvoin, jos koskaan, mutta kuitenkin, avaat sydämesi, jos vaistosi niin sallivat. Olet avannut minulle aidosti sydämesi, vaikka se teki kipeää. Se on suurin ele, jonka koskaan olen saanut ystävältä. Olet näyttänyt sisimpäsi luottaen minuun. Susi on lojaali eläin. Voimasi vaikuttaa minuun pysyvästi. Elämää ei voi käsikirjoittaa. Se etenee omalla painollaan, ja tästä lähin me olemme ystäviä. Susi ja Valkoinen Tiikeri. Tiedäthän, että puolustan sinua viimeiseen asti. En hylkää ystäviäni koskaan.  

Et ole koskaan enää yksin. Kun halaamme illan päätteeksi, voimamme vahvistavat toisiaan ja tunnen hetken voimasi samankeskeisenä omani kanssa. Emme ole enää koskaan erossa. Voimamme on yhtä.

. . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Olimme rohkeita. Etsimme kerran toisiamme. Kun emme löytäneet, emme luopuneet toivosta. Päästit minut sydämeesi, kun aika oli oikea. 

-Follow your dreams but, always remember me, 

I am your brother, yeah, under The Sun.-

musiikki

Susi

Kosketus rauhoittumiseen

Fyysinen kipu - taas läsnä. Silloin kun hammas halkeaa ei ole itse paljoa tehtävissä. Niin paljon kuin lääkäreitä ja hammaslääkäreitä haluaisinkin väistää on minun pakko nyt alistua hoidettavaksi. Vastahakoisesti särystä heikkona hakeudun päivystävälle klinikalle. Vastaava lääkäri ei voi tietää minusta. Emme ole koskaan kohdanneet. Päivystyspotilaat menevät aina sille, joka kulloinkin ehtii hoitaa. Olen kuin vangittu eläin häkissä, joka pelkää häkin ympärillä liikkuvia ihmisiä. Odotushuoneessa tuska on henkistä ja fyysistä.

Fysioterapeutin pelko ei ole ainoa toista ihmistä kohtaan kohdistuva pelkoni. Hammaslääkäripelko on paljon vanhempaa perua. Yli 20 vuotta sitten sattuneet tapahtumat vaikuttavat edelleen mielessä voimakkaasti. Ne ovat seuranneet koko lapsuusiän ja aikuisuuteen asti . . . . . Hammaslääkäripelko on joskus ollut kestämätön. Olosuhteiden pakosta ja rajulla keinolla olen muuttanut asiaa. Tätä olen työstänyt 20 vuotta, joten minun on jo pärjättävä asian kanssa. Istuessani tuolissa olen kuitenkin jännittynyt. Hammaslääkärin tuolista minulla on vuosien aikana kertynyt eniten ahdistusta. Olen kuitenkin taitava peittämään sen. Tai sitten en.

Tiedän, että tästä hoitokerrasta ei tule lyhyttä. Hoitava lääkäri käy selvästi jo kuudettakymmenettä, mikä tekee minusta entistä hermostuneemman. En edelleenkään myönnä mitään enkä osoita merkkejä tästä. Lääkäri palauttaa ulkoisella olemuksellaan mieleeni karmeimmat hammaslääkärikokemukseni. Päätän pärjätä. Tiedän että selviän.

Joku muu tietää, että en pärjää.

Ensimmmäisten instrumenttien vaihdon jälkeen lääkäri tekee kuitenkin yllättävän liikkeen. Hän laskee kätensä rauhallisesti rintakehäni päälle. Miten on mahdollista......rauhoittava signaali... Mutta miten hän voi tietää minun herkän kohtani olevan juuri....siinä? Tunnen kehoni kautta kulkevan aallon, joka lähtee rintakehältäni. Kokemus on varovastikin sanottuna poikkeuksellinen. Tunnen kämmenen rintakehälläni ja mieleni tyyntyy. Lääkäri ei sano mitään. Saumaton yhteistyö hoitajan kanssa jatkuu, mutta samalla hän pitää kättään rintakehälläni. Hän tuntee minusta jotakin. Hän on paremmin perillä mieleni tilasta kuin minä itse. Tunnen jotakin mitä en ole koskaan ennen klinikalla kokenut; syvää rauhoittumista. Olen hämilläni. Lääkäri jatkaa hoitoa, ja rauhoittava ele toistuu. Aina uuden instrumentin otettuaan hän pitää hetken hiljaisen, keskittyneen tauon laittamalla kämmenensä rintakehälleni. Olen nähnyt tämän joskus,  useastikin, mutta en koskaan todellisessa elämässä ja näin voimakkaana. Uskomatonta.......Olen aivan rauhallinen. Luottamus tilanteeseen ja toiseen ihmiseen on sanoinkuvaamaton. En enää pelkää.

Luottamus voi löytyä yllättävältä taholta..

 

Musta seepra

Luottamus

Luottamus on väkevä asia. Tiedät voivasi tehdä toiselle asioita, mutta et niin tee. Tiedät voivasi satuttaa toista, mutta et sitä tee. Tiedät voivasi antaa toiselle jotakin erityistä. Mitä se on? Jos päästän sinut lähelle, täytyykö minun pelätä? 

Kumpikin eläin on tyyni ja rauhallinen. Kumpikaan ei vahingoita toista, ei etäänny eikä astu lähemmäksi. Luottamus on kuin tyyni vertauskuva vedestä. Seepra ja Tiikeri: molemmat kyllä raidallisia, mutta poikkeuksellista on niiden välinen side.

Tänään antaudun muistoihini. Ehkä ei pitäisi. Mieleni tuoma muistikuva on epäselvä, mutta kiehtova. Lihakset kaipaavat jotakin mitä en pysty toistamaan. Kaipaan muistoa menneestä, jonka voisin kokea jälleen. Onneksi olet minua kokeneempi. Näytät minulle jotakin, jonka luulin unohtaneeni. Olen kipeä, mutta se ei haittaa. Henkisesti en ole aikoihin ollut näin ehyt ja terve. Keho on vain raamit todellisuudessa liikkumiselle. Mieli on vapaampi. Mieli siirtyy ajassa ja paikassa, ja mikä tärkeintä: mieli siirtyy tunnetilassa.

Elämäni merkityksellisimmät sitaatit:

I´m here ´cos I know you need a friend.

I won´t stop you leaving. I could, but I won´t.

Herkkä mieli kohtasi tänään toisen. 

Musta Seepra

Väärässä ajassa - väärässä todellisuudessa . . . . .

Lost in memories of olden days.....

Muusikko 高橋正則, Takahashi Masanori, artistinimi 喜多郎, Kitarō

Kappale, jonka tuomassa tunteessa elän juuri nyt

Mieleni on herkkä liikkumaan ajassa. Itken, koska elän väärään aikaan maailmasta..........Tunnen olevani ihminen menneestä. Minulla on tieto ja tunne kaikesta, miten ihminen eli joskus....tietyssä paikassa ja ajassa, mutta se ei ole tämä ajanjakso. Miten tunnen ja tiedän sen, en osaa sanoa. En usko uudelleen syntymään ainakaan nykyisillä tiedoillani. Kärsin siitä, että elän modernissa maailmassa. 

Järkisyin ystävystyminen ihmisten välillä vie kauan. Moderni keskustelu ja nykypäivän toimet toki yhdistävät ihmisiä, jolloin aletaan rakentamaan pohjaa ystävystymistä varten. Tie on pitkä ja jopa työläs.

Tunnesyin ystävystyminen vie vain hetken. Ei tunnetta tarvitse tutkia jos niitä osaa lukea. Vastauksen tietää heti.

Valkoinen Tiikeri. Olet minulle tärkeä. Osoitat minulle, ettei olisi tarpeen olla haikea. Opetat minulle, että tunne, jossa keho ja mieli liikkuvat samassa ajassa ja tilassa, on vahva. Minullakin voi olla sinulle annettavaa. Näen unta, että kuolet. Menneessä maailmassa mestarikin kuoli aina ennen oppipoikaa. Uni on ollut tunnepohjainen, ei visuaalinen siis. Olen vierelläsi kun kuolet, mutta en pysty sanomaan aikaa kuinka vanhoja olemme. Se on helpotus. Minun ei siten tarvitse pelätä huomista. Pystyn siirtämään sinulle sen tunteen, jos haluat. Sen hetken. Pystyn antamaan ihmisten kokea saman tunnetilan kuin minäkin, monenlaisia tunnetiloja. Niin teen vain harvoille.

Luulen, että tämä nimenomainen tietty tunne on sellainen jonka haluaisit tuntea. Tilanne oli niin erikoinen. Se mitä pystyn tehdä on erilaista kuin se mitä teit minulle hypnoosin avulla. Minun tapani on erilainen, mutta yhtä voimakas.

Järki yrittää suojata tunnemaailmaa. Televisio kertoi näin. Televisiokin voi siis olla viisas joskus.

Herkkä mieli ei avaudu monelle. Se suojaa itseään ulkopuolisilta.

Miksi?

 

Musta Seepra

Tunteet vs todellisuus

Elokuvissa katson tarkkaan tunneilmaisuja. Kohtauksia, jotka rakentuvat jonkin tunteen ympärille. Parhaillaankin. Elokuvan hahmot eivät säästele tunteiden osoitusta: viha, raivo, rakkaus, ikävä, tuska, epäilys, antautuminen, toivo, rohkeus.....tunteet ovat ihmismielen paras anti.

Laaja tunneskaalan käyttö vetoaa minuun. Elän paljon tunteilla, vaikka tässä todellisuudessa, tässä elämässä ja yhteiskunnassa tunteiden liiallinen käyttö (tai näyttö) ei käy päinsä. Ristiriitaista on, että parhaissa elokuvissa voimakkaat, hyvinnäytellyt tunnekohtaukset korostuvat edukseen, mutta oikeassa elämässä et näe niitä koskaan. Ihmiset eivät voi kovin näkyvästi olla tunteidensa vietävinä oikeassa elämässä, niin ehkä sitä sitten yrittää itse kukin saada piilotettuja tunteitaan korvattua näytellyillä.

Minulla on voimakkaat tunteet ja koen jokaisen tunnepurkauksen vahvana ja kokonaisvaltaisesti. Haluaisin ja osaisin näyttää arjessa monia asioita pelkästään niiden kautta. Lumoudun ja samaistun helposti elokuviin, joissa on vahvoja tunnekohtausia. Omasta tilasta huolehtiminen tuntuisi merkityksellisemmältä, jos ihmisten välisiä asioita voisi viestiä tunteillaan enemmän. Jos laskee jonkun sisälleen tai lähelleen, tunteella se pitäisi tehdä ja osoittaa mahdolliseksi.

Tuntuu turhauttavalta rautalangan vääntämiseltä vain puhua. Saman asian saisi selkeämmin ilmaistua tunteella. Jos joku ansaitsee kunnioitusta, osoittaisin sen mieluusti. Onnellisuuden osoittaminen olisi helppoa. Kun tilanne tekee minut vihaiseksi tunnen kuinka adrenaliini virtaa ja keskittymiseni terästäytyy. Kun kohtaan epäoikeudenmukaisuutta tunnen kuolevani sisältäpäin ja haluaisin itkeä. Pahoissa paikoissa olen ollut käsittämättömän vahva. Helpoissa paikoissa häpeällisen heikko.

Viha. Voima. Hyökkäys. Puolustus. Varaus. Väliinmeno. Tunnen ardenaliinipiikit voimakkaina. Tunnen kihelmöintiä lihaksissa ja valtavaa paloa sisälläni. Sydemäni lyö voimakkaana ja voisin tehdä mitä vain. Tunne on käsittämättömän vahva. En kuitenkaan osaa hyödyntää adrenaliinin tuomaa voimaa. Jos eläisin 500 vuotta sitten, tietäisin miten toimia. Nyt en osaa. Sallitun käytöksen rajat ovat vahvat. Tunnen, miten hengitys muuttuu raskaammaksi ja kiihtyväksi ja reaktiokynnys on todella matala. Kaikista tunteista tunnen eniten turhautumista juuri silloin......Ja kaikista tunteista tunnen ardenaliinipiikin lähestymisen juuri minulle kuuluvana tunteena.

Olisin onnellisempi jos tunteet voisi näyttää aidosti. Itken omituisissa paikoissa, mutta kukaan ei sitä tiedä kun kätken kyyneleet. Haluaisin iloita ihmisten kanssa, mutta aitoa osallistumista katsotaan oudoksuen. Haluaisin näyttää olevani heikko silloin kun siltä tuntuu, mutta pelkään ettei minua oteta tosissaan. Haluaisin myös koetella toisia ihmisiä tunteita apuna käyttäen, mutta se ei kuulu ajan henkeen.

Kärsin tunteideni tukahduttamisesta, koska niiden mukaan ei voi vapaasti elää.  Syy: ihmiset eivät osaa tulkita tunteita oikein, jos ollenkaan. Tunteellista ihmistä vähätellään. Yhteiskuntamme rakentuu keskustelemiselle. Ei saa olla liian läpinäkyvä. Tunteiden käyttö paljastaa aikeesi. Fysioterapiassa tunteet nousevat taas maanantaina esille. Sunnuntai menee aika lailla valmistautuessa siihen. Ennen ensimmäisiä käyntejäni Samin luona olen ollut aikeissa olla näyttämättä tunteita Samille lainkaan. Olisin psyykkaamalla todennäköisesti saanut itseni käyttäytymään fysioterapiassa lähes normaalisti;  pinnallista turhaa smalltalkia. Juuri sitä paskaa, jota ihmiset kutsuvat arjeksi. Se olisi repinyt minua sisältäpäin liikaa. Olen päättänyt ottaa riskin Samin kanssa ja paljastanut itseni. Se on pelon tunnustamista. Voi olla ettei S ihan kuitenkaan aina ymmärrä minua.

Olen itse kouluttaja. Liikun paljon ihmisten kesken. Koen olevani pakotettu antamaan ulospäin yleisen käsityksen mukaisesti odotettua tyyneyttä ja selkeyttä. Haluaisin olla hieman epävakaampi silloin. Olla impulsiivinen kuten todellinen minäni on. Pyrkimys tyyneyteen ei ole silloin aitoa. Kun olen aidosti tyyni ei mikään maailmassa saa minua hetkahtamaan. Keskittymiseni on silloin terästä ja olotilani rauhallinen.

Televisiossa iso mies leikkii hellästi koiranpennun kanssa. Voi että....mies makaa lattialla selällään ja pentu kiipeää päälle ja nuolee kättä ja nassua. Se on niin onnellinen.

Ihminen taantuu ja degemeroituu. Tunteet kuolevat ja surkastuvat, kun niiden käyttöä vältellään ja vähätellään pyrkimyksissä jatkuvasti enemmän ja enemmän älyllisempään maailmaan. Tunteet kuuluvat ihmisrotuun, ja niiden puute vaikuttaa rappeuttavasti. Yksilöiden ongelmat heijastuvat jo koko yhteiskuntaan. Tiedän ettei minusta tule skitsoa tai hullua, vaikka tukahdutan tunteeni jatkuvasti. Kaikki eivät voi sanoa samoin.

Musta Seepra

Valkoinen Tiikeri

Tunnen heikkoutta ja epävarmuutta. Ikään kuin joku katselisi minua. Jokin, joka ei kuitenkaan ole läsnä. Tunnen fyysistä vapinaa kehossani, jota en saa rauhoittumaan. Keskittyminen on vaikeaa. Kaularangassa ollut lukko tuntuu palaavan ja lihasjännitys on armoton varsinkin kaulalla. Muistan taas miten helposti henkinen häiriö muuttuu fyysiseksi, sillä lihakseni reagoivat tilanteeseen.

Hengitys on epätasaista, ja pitää melkein välillä muistuttaa itseäni, että "Hengitä". Hetki on kuin kulkisi erämaassa yksin miettien odottaako seuraavan dyynin takana keidas vaiko hiekkamyrsky. Mietin, onko telepatia mahdollista. Elämässäni on ollut useita hyvin erikoisia kokemuksia ja hetkiä, jotka halutessaan voisi helposti selittää telepatialla.

Oloni on lähellä samaa tunnetta, joka valtaa minut fysioterapiassa. Antautuessani fysioterapiahoitoon olen pelokas ja haavoittuvainen. Tunne on nyt sama, ajatus sakkaa... En tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Ei välttämättä pahaa, mutta pelottavaa silti. Kuvainnollisesti, "Kuin halaisi Valkoista Tiikeriä".

Yksi ihminen tietää blogistani; ja minusta. Hän on Valkoinen Tiikeri.

Musta Seepra

Miesten välinen ystävyys

Ehkä paras ja kaunein valkokankaalla esitetty tapa kuvata kahden miehen välistä ystävyyttä on elokuvasta X-Men: First Class. Charlesin ja Ericin muuttuminen vihollisiksi on koskettavaa, traagista katsottavaa. Katsojana haluaisin elokuvaan toisenlaisen lopun, vaikka se on tällaisenaan poikkeuksellisen hieno jatko X-Men saagalle.

Aihe koskettaa, kun miesten välinen tunnejännite on luotu todella vaikuttavasti. Elokuvan ei haluaisi sitä katsoessa päättyvän ollenkaan. Petetyksi tuleminen, kosto, uhma ja oikeudenmukaisuus ovat voimakkaita tunteita kaikki. Miehet mieltävät periaatteet taistelemisen arvoisiksi, ja nyt tunneside joutuu vastakkain periaatteen kanssa. Tällainen taistelu repii miehen sydämen, ja tarinassa onkin poikkeuksellisen avoimesti annettu syventyä nimen omaan miesten tunteisiin. Mieskin osaa itkeä ja on haavoittuvainen. Joku on tehnyt elokuvasta hienon oman videoleikkeen, jossa elokuvasta irroitettuna Charlesin ja Ericin ystävyys on pääosassa:

X-Men: First Class / Charles and Eric

Toinen videolinkki on tunnelmaltaan synkempi vielä,

Charles & Eric - The Beginning is The End 

Nuo ilmeet......ne vetoavat mielettömästi. Kun silmillä paljastaa tunteen ja itsensä on täysin alaston. Katseella osoitettu tunne on niin rehellinen ja puhdas, se ei voi enää selvempi olla. Enkä sitten halua kuulla mitään lässytystä että nuo miehet olisivat homoja tuossa elokuvassa. Miestenkin välistä ystävyyttä voi ja saa hyvällä omallatunnolla kuvata rakkaudeksi, eikä sillä tarvitse välttämättä olla mitään tekemistä homouden kanssa. Tämä tosin istuu edelleen huonosti länsimaisen luolamiehen identiteettiin. Sääli.

Musta Seepra

Lonely Screen

Musta Seepra

Maailmassa on virhe

Ystävän kanssa käyty keskustelu herättää ajatuksia toisten ihmisten kohtelusta vapaa-ajalla. Miksi jokin urheilulaji muuttuu kymmenessä vuodessa niin totaalisesti, että raja lajin mielekkyydestä alkaa olla jo veteen piirretty viiva?

Kymmenen vuotta sitten oman lajini kanssakilpailijat kannustivat toisiaan, oltiin yhdessä iloisia hyvistä suorituksista ja tultiin avoimesti juttelemaan. Kilpailumatkat olivat yhtä kuin tuttujen tapaamista saman lajin parissa.

Nykyään kyräillään toisia, ollaan kateellisia toisten osaamisesta ja kilpaillaan veren maku suussa. Missään nimessä ei voida puhtain sydämin sanoa toiselle, että "Teitpä hienon suorituksen, onnea siitä!". Jos joskus satut kuulemaan ystävällisen kommentin, on ensimmäinen ajatus vain kommentoijan kaksinaamaisuus. Treeniolosuhteissa on lähdetty avoimesti toisten kimppuun tilasta ja ajasta...

Asioista sopiminen ja puhuminen ystävällisessä hengessä tuntuu mahdottomalta. Selän takana puhuminen on arkipäivää, auttaminen eilispäivää....Kuka haluaa tätä lajia harrastaa?

Musta Seepra

Facebook-postaus, joka herätti aidon tunteen

Näen ystäväni laittaneen Facebookiin uuden tekstin. Tunnen sen osuvan minuun kohti:

"Luotan niihin jotka ovat sydäntäni lähellä, teen kaikkeni niiden puolesta joita rakastan, välitän heistä jotka välittävät minusta, huolehdin niistä joista en halua luopua. En pyydä anteeksi ellen todella kadu asioita, en kerro turhaan että välitän, en päästä ketään lähelleni ellen ole varma että hän myös aikoo jäädä siihen, en ota elämääni ketään joka aikoo tehdä siitä hankalaa. Kerron tunteistani jos niistä kysytään. En aina ole kaikkein parhain ihminen tai toimi oikein, mutta toivon että ne ihmiset jotka minut tuntevat antavat sen minulle anteeksi. Lisää tämä seinällesi jos asiat ovat näin." -TA, Facebook profiili

Musta Seepra

Unohdettu Kirje

Fysioterapeuttini Sami on poikkeuksellinen mies. Hänellä on ihmeellinen kyky saada ihmiset haluamaan kuunnella itseään. Tämän totean joka kerta hänen käsittelystään lähtiessäni. Vaikka olen kertonut kuinka paljon minua pelottavat fysioterapiakäsittelyt en voi kuin rauhoittua kuuntelemaan häntä. Samin ääni, puhetapa, osallistuva ja kertova tyyli puhua on lähes ainutlaatuista. Jos S ei olisi niin hyvä fysioterapeuttina, toivoisin hänelle ammattia, jossa puhutaan paljon tärkeitä asioita suurille kuulijajoukoille. Siinä S olisi omiaan.

Arkirutiini ja kiireet eivät kuitenkaan tunnu antavan sijaa toisen ihmisen kysymyksille. Toivoin voivani selvittää S:lle miksi "olen melko vaikea tapaus", mutta lähestymisyritys sähköpostitse ihan asiallisessa mielessä ei tällä kertaa ainakaan toistaiseksi ole tuottanut tulosta. Hoitokerran aikana en tunne luontevaksi asiasta kysyä. Kirjeeni Samille, johon en koskaan saanut vastausta:




Hei taas

Kiitos taas tosi paljon hoidosta. Olin ehkä unohtanut tosiaan kertoa miten se
lantion vamma on syntynyt. Olen siis kaatunut kovassa vauhdissa
koiraharrastuksessani kun käännyin hetkellisesti juoksemaan takaperin.
Menetin kropan hallintani ja kaaduin alaselälle, oikelle puolelle. Sattui
todella paljon. Kävin myös lääkärissä mutta ohje oli että ei tarvitse
tehdä mitään. Voi kun olisi joku silloin sanonut että fysioterapiaan mars
mars..

Olen pahoillani että olin tänään niin surullinen. Olen monesta asiasta,
mutta muun muassa siitä että ihmset ovat nykyään a.)kiireisiä b.)itseensä
käänteyneitä c.)piittaamattomia. En löydä enää sitä samaa yhteyttä
ihmisiin kuin menneinä vuosina oli. Monesti puhutaan ihmisillä on
työuupumusta. Minulla on työn ulkopuolesita uupumusta. Väsymykseltäni en
pysty enää olemaan se joka aina tavoittaa muita ihmisiä yhteisen ajan
toivossa. Olen huomannut että ihmisiä ei oikeastaan kiinnosta hyvät
ystävyyssuhteet kuten joskus ennen aikanaan olen kokenut. Omasta arjesta ei
haluta irtautua, ei varata aikaa ihmisten kesken ja ystävyydelle.

Ki-aikido opetti minulle aikanaan henkistä, mielen tyyneyttä. Siihen aikaan en
edes tajunnut miten onnekas olin monen asian suhteen. Ihmisillä oli aikaa
toisilleen. Olen sen jälkeen joutunut menettämään kaksi opastani
elämässä. Ihmiset eivät katso enää ympärillenen ja auta toisiaan. Olen
joutunut käymään kovan henkisen kamppailun siitä mitä haluan olla omassa
elämässäni. Niinistö nostaa nyt samaa asiaa esille kampanjassaan, mikä
onkin kiinnostavaa: "Ole ome itsesi sillä muut ovat jo varattuja."

Anteeksi tämä avautuminen. Olen vain ollut siihen niin tosi tyytyväinen että
olen pitäytynyt nyt siinä että hoidan itseäni kuntoon ja käyn luonasi nyt
tämän ajanjakson. Ja sitten taas toisaalta minua harmittaa kun esimerkiksi
tosiaan viime viikko oli niin henkisesti tukahduttavaa että se vaikeutti minun
keskittymistä tämän arjen muuttamiseen niin että tämä fysiikkakin taas
pelaisi. Huomaan nyt että heti kun olen surullinen, on kehokin. Annan periksi
keholle ja jumuitumien palaaminen silloin surettaa.

Olemme kävijät kuitenkin vain asiakkaita sinulle, mutta jotakin erityistä
siinä on miten puhut ihmisille. Saat ihmisen kuuntelemaan itseäsi, ja sinua
haluaakin kuunnella. Oliko niin että vedit jotakin kursseja jossakin? Jostain
tällaisesta oli puhe ihan ensimmäisellä kerralla. Voin hyvin uskoa että
samat ihmiset haluavat tulle sinua kuulemaan aina vain uudelleen, toivottavasti
se on mahdollista.

Huh meinasi lähteä jalat alta kaupassa fysion jälkeen. Kun muutenkin
pyörryttää, ja sitten otsikko lööpissä huutaa "Miehille saatava oikeus
synnyttää lapsia" niin mihin tämä maailma on menossa?


With Best Regards,
***


Musta Seepra

Läheisyys - Ei seksuaalisuus

Missä vaiheessa ihmisen elämää sosiaalisuus on vaihtunut yksinäisyyteen? Läheisyys on nykyään lähes synonyymi sanalle seksuaalisuus. Seksuaalisuus ja siihen liittyvät toiminnot ovat jokseenkin ainoaa odotettavissa olevaa <sallittua> läheisyyttä. Tuntemattoman henkilön lähellä ei voi seistä, suomalaisille tuttu turvaväli on arkipäivää. Puhumattakaan halaamisesta. Klisee kuuluu jo: "Hullu se on (jos halaa)". 

En minäkään osaa seistä kovin lähellä tuttuakaan ihmistä. Vähintäänkin sitä kääntää kehon suunnan toisaalle. Läheisyyden puutetta seuraa väistämättä yksinäisyys. En koe henkilökohtaista maailmanloppua, jos sattumalta joku näkee tissini tai takapuoleni. Mutta fyysistä, ei-seksuaalista kontaktia toiseen ihmiseen kaipaan joka päivä. Se tuntuu ja kaipauksen tunne on todella vahva. Tunne, että kaipaa toista ihmistä lähelle, mutta ei osaa sanoa ketä on erikoinen. Se kertoo kuitenkin isosta puutteesta, joka elämässäni on.

Rakastan kumppaniani ja saan häneltä läheisyyttäkin, mutta se ei riitä. Parisuhteen tarpeisiin kyllä riittää. Mutta kokonaisvaltaisesti ei. Ei kulu päivääkään etten miettisi läheistä kosketusta jokun muunkin kanssa. Seksuaalista vetovoimaa ei siihen kaipuuseen liity pätkän vertaa.


Läheisyyden puutetta seuraa väistämättä yksinäisyys, tietty tunne siitä.

Kiintoisa kirjoitus johtamisen yksinäisyydestä (myös kuvan lähde):

http://leadershipfreak...html


"12 Reasons you’re a lonely leader

1. Going too far too fast
2. Waiting for people to appreciate you
3. Faking who you are
4. Shutting others out
5. Sharing conclusions rather than processes
6. Not building a support network
7. Expecting agreement and rejecting dissent
8. Believing leaders are omniscient and omnipotent
9. Emotionally investing in unexamined ideas
10. Using people for selfish reasons
11. Not building a culture of ownership
12. Investing more in projects and programs than people"

Listaus kertoo monta arkipäiväistäkin faktaa yksinäisyyden syistä, ei vain yksinäisistä johtajista. Viimeisenä on melkeimpä se tärkein kohta, missä mokaamme niin usein: "investoida projekteihin enemmän kuin ihmisiin". Minäkin olen oman elämäni johtaja ja moottori. Olen usein päätynyt puuhaamaan omien juttujeni kanssa niin pitkään, että ystävät ovat jääneet taka-alalle.

Toisinaan asia on toisinpäin. Ystävillä on aina kiire, omat menot, ei muisteta soittaa... Se on viesti, jonka jokainen joskus tulkitsee: et ole nyt juuri tarpeellinen elämääni. Aistin hyvin helposti ihmisistä pinnallisuuden. Tunnen, jos ihmisten välillä ei ole aitoa välittämistä, ystävänrakkautta. 

Aito tunne, jossa joku kaipaa juuri minua ja välittää juuri minun läsnäolostani, on nyt kaukana.

Musta Seepra

Antautuminen

Käyn fysioterapiassa. Tajuttuani olevani vinoumia omaava kolmekymppinen olen toivonut ja halunnut muutosta. Keho kärsii muuten ja mieli sen mukana. Ajatus toisen käsittelyssä ja "armoilla" olemisesta on kuitenkin ollut pelottava alusta saakka. Olen joutunut koko elämäni osoittamaan olevani vahva, aina eri syistä. Se on tehnyt minusta itsenäisen, mikä ollut myös tosi raskasta. Tunnen vaikeaksi osoittaa minkäänlaista heikkoutta itsessäni. 

Meneminen fysioterapiaan tarkoittaa minulle antautumista toiselle ihmiselle. Olen kuitenkin ollut tyytyväinen käynteihin, mutta myös hämilläni ja peloissani. Hämilläni siksi, että olen aina tottunut olemaan niin hyvässä kunnossa. Peloissani taas, koska en teidä mitä tapahtuu. Olen joutunut aiemmin kokemaan kipua ilman shokkitilaa. Tuolloin luulee melkein, että kuolee. Kipu on niin mieletön. Pelkään voimakasta kipua, jos sen tapahtuma-aika on tiedossa. Koska kipu on liittynyt niveliin, pelkään fysioterapeuttia joka niihin koskee.

Luottaminen on vaikeinta. Kun ei tiedä mitä tapahtuu ja kun ei voi itse vaikuttaa, on vaikeaa luottaa. Silloin pelkään. Silmät kiinni tunnen kaiken. Antautuminen kosketukselle on kaikkein vaikeinta. Syy on fyysinen ja henkinen. Täydellisesti en ole siihen pystynyt edes. Fyysisenä haasteena on kehossani olevat erittäin kipeät kohdat. Vaikka tiedän Samin olevan mielettömän hyvä ja ammattitaitoinen, en pysty antautumaan hoitoihin täysin. Vaikka järkeni sanoo rentoutumisen olevan välttämätöntä, alitajuntani estää. Fysioterapeutti tietää tämän ja etenee varoen. Sanoo luonnon olevan puolellaan. 

Henkinen syy antautumisen vaikeudelle on läheisyyden ongelma.  

 

Musta Seepra

Fysioterapia -terapiaa

Fysioterapiassa käydessäni olen alistunut. Pelkään, ja katseeni osoittaa sen. Katsekontaktia fysioterapeuttiini Samiin ovat vain nopeat vilkaisut silloin tällöin. Suurimman osan ajasta katseeni vaeltaa lattiaa tai sopivasti ohitse vastapuolesta.... Konkreettinen fyysinen hoito pakottaa silmäni kiinni. Tarvitsen kaiken keskittymiseni, että Sami pystyy tekemään työnsä. Tänään oli puhe pakkopaidasta. En usko tarvitsevani kuitenkaan, sillä se oli lähinnä vitsi.

En mielelläni antaudu katseellani. Pelkoa voi silmistäni nähdä, mutta syvää katsetta en väistä antautuakseni. Silloin katson suoraan silmiin kunnes vastapuoli väistää. Se on voimavara, jota harva suomalainen osaa käyttää. Olemme tottuneet Suomessa vilkaisemaan vastapuolta keskustelujen lomassa silloin tällöin, emme katsomaan "syvään". En edes muista milloin opin sen, vai onko taito ollut minulla aina. En tiedä. Fysioterapiassa annan katseeni vältellä toista ihmistä tarkoituksella, osoituksena luottamukseen pyrkimyksestä. Niin halutessani pystyn katsomaan ihmistä silmiin niin, että tämän on "pakko" kääntää katseensa pois. Tämä toimii; ainakin suomalaisiin. Käytän sitä nyt sinuun, Sami. 

Katsoessani huoneessasi olevaa esitettä totean, että ihmiset siinä näyttävät onnellisilta. Olen jo lähdössä, mutta kommenttini sytyttää sinut vielä puhumaan. Kerrot miksi he voivat olla onnellisia, ja olen lukevinani rivien välistä, että muutkin pystyisivät samaan. Epäilen tätä, mutta sitä en sano ääneen. Osoitan sen katsomalla Sinua suoraan silmiin, mutta en usko että tiedät merkitystä katseelleni. Se ei haittaa. Katson sinua pitkään ja tunnen voimaa, josta olen luopunut käydessäni fysioterapiassa. TÄMÄ on todellista terapiaa mieleni rauhoittumiselle. Pidät yllä katsekontaktia ihailtavan hyvin kertoessasi esitteestä, mutta huomaan temposi puheessa hiipuvan katseestani. Tilanne on jotakin, jota en ajatellut kokevani fysioterapiassa, sillä näet nyt myös minun sieluuni tämän tietyn hetken ajan. Näet jotakin, jonka niin harvoille vain näytän. Voimavaran käyttö paljastaa myös minut ihmisenä. Näet suoraan sisälleni, jos voimasi on vahva katsoa takaisin. Tiedän näyttäväni surulliselta, joku on sanonut katseeni olevan sellaisen. Lopulta kuitenkin alistut minulle; käännät katseesi pois laittaen leukasi alas. Asetelma on muuttunut. Lähden, seuraava asiakkaasi odottaa iloisena.

 

Tämä ei ole sama ilmeeni, mutta riittävän lähellä kuvista minusta.

Musta Seepra

Läheisyyden tuska?

Fysioterapeutin odotusaulassa putoan polvilleni, selkääni sattuu. 

"Sami," saan ähkäistyä. Jään polvilleni lattialle, käteni tärisevät, pidän kiinni tuolista...

SI-nikama on liikahtanut kivuliaasti. Sen takia olen täällä, muun muassa. Kuulen kuinka S pudottaa kynän pöydälle tullakseen eteiseen. Hän näkee minut lattialla pysähtyen oviaukkoon.

"Auta minua," ajattelen, mutta en saa sanottua sitä. Samikaan ei saa itseään asiakkaan lähelle. Miksi? Fysioterapeuttihan koskettaa ihmistä työkseen. Nyt, poikkeavan tilanteen vallitessa, S näyttää jähmettyneen oviaukkoon - turvallisen kahden metrin päähän asiakkaasta; minusta. En ymmärrä enää mitään. "Jos olisin itse fysioterapeutti..." ajattelen, olisin jo vierellä auttamassa ylös tai ainakin lähellä toisen tukena......tai jotakin. 

Kyyhötän minuutteja eteisessä polvillani käden tuolia vasten. Sami kysyy lyhyesti muutaman kysymyksen, mutta ei mitään olennaista. Saan lopulta nostettua itseni pystyyn käsieni ja tuolin avulla. Aloitamme hoitohuoneessa nikamakäsittelyn. Läheisyyden tuska ja pelko toisen ihmisen koskettamisesta sai Samin toimimaan noin, ajattelen. Tunteen on oltava käsittämättömän vahva ja pelottava. En silti ymmärrä mitä tapahtui.

Musta Seepra