Läheisyyden tuska?

Fysioterapeutin odotusaulassa putoan polvilleni, selkääni sattuu. 

"Sami," saan ähkäistyä. Jään polvilleni lattialle, käteni tärisevät, pidän kiinni tuolista...

SI-nikama on liikahtanut kivuliaasti. Sen takia olen täällä, muun muassa. Kuulen kuinka S pudottaa kynän pöydälle tullakseen eteiseen. Hän näkee minut lattialla pysähtyen oviaukkoon.

"Auta minua," ajattelen, mutta en saa sanottua sitä. Samikaan ei saa itseään asiakkaan lähelle. Miksi? Fysioterapeuttihan koskettaa ihmistä työkseen. Nyt, poikkeavan tilanteen vallitessa, S näyttää jähmettyneen oviaukkoon - turvallisen kahden metrin päähän asiakkaasta; minusta. En ymmärrä enää mitään. "Jos olisin itse fysioterapeutti..." ajattelen, olisin jo vierellä auttamassa ylös tai ainakin lähellä toisen tukena......tai jotakin. 

Kyyhötän minuutteja eteisessä polvillani käden tuolia vasten. Sami kysyy lyhyesti muutaman kysymyksen, mutta ei mitään olennaista. Saan lopulta nostettua itseni pystyyn käsieni ja tuolin avulla. Aloitamme hoitohuoneessa nikamakäsittelyn. Läheisyyden tuska ja pelko toisen ihmisen koskettamisesta sai Samin toimimaan noin, ajattelen. Tunteen on oltava käsittämättömän vahva ja pelottava. En silti ymmärrä mitä tapahtui.

Musta Seepra