Susi.....ja Valkoinen Tiikeri

Elämässä kohtaa kummallisia asioita juuri silloin kun niitä vähiten odottaa. Minä pidän elämän yllätyksellisyydestä. Olisi yksitoikkoista, jos päivät olisivat toistensa kaltaisia ja tulevaisuus ennalta arvattavissa. Pidän siitä, että teen pääasiassa lyhyen kantaman suunnitelmia. Voin tarvittaessa muuttaa niitä lähiympäristöni juuri muuttumatta. Joidenkin pitkän kantaman suunnitelmien kanssa täytyy olla tarkempi. Välissä ehtii tapahtua paljon, jos usein muuttelee pidemmälle tulevaan ajateltuja toimintoja. Niiden suhteen voi tehdä vain tietynlaisia päätöksiä, ja niihinkin olen oppinut, että on tervettä jättää liikkumavaraa. Pettymys on yksi ihmisyyden inhottavimmista tunteista. En halua pettyä usein. Pyrin välttelemään liikaa suunnittelua. Se vain lisäisi pettymyksien vaaraa. 

Olen ollut aina melko hidas liikkeissäni. Se on säästänyt minua monelta koheltamiselta. Minua ei voi patistaa suunnittelemaan tulevaisuutta liikaa. Pettymys........se on kuitenkin sen verran vahva tunne, että sitä ei voi huijata. Pettymistä ei voi välttää koskaan kokonaan. Se kun toimii myös käänteisesti. Pettymään olen päässyt hyvin helposti, kun en suunnitelmien puuttuessa ole toteuttanut tiettyjä asioita. Yksi suuri pettymys itseäni kohtaan on, etten ole kovan nuoruuden kunnon edetessä ja jälkeen ottanut huomioon riittävästi kehooni liittyviä asioita. Nyt kärsin ja joudun sen seurauksena käymään fysioterapiassa. Fysioterapia on tuonut minulle kohdattavaksi pelottavia asioita. Maanantai tulee taas. Olenko valmis?

Olen rehellisesti pettynyt itseeni, että "unohdin" itseni niin moneksi vuodeksi...

Jossittelu on yksi ihmisyyden piirre. Jos olisin tehnyt niin, mitkä olisivat seuraukset? Jos olisin muuttanut suunnitelmia, olisinko nyt toisaalla? Jossittelun hyöty on pelkästään mielen tuoma pohdinnan ulottuvuus, jos minulta kysytään. Lapsilla usein on vahvempi taipumus tunnistaa eläin itsessään; ja muissa. Valkoinen Tiikeri. Olisimmeko tunnistaneet toisemme, jos olisimme tavanneet jo pentuina? Olisiko yhteys tuolloin ollut jo yhtä vahva, jos olisimme olleet vielä vailla aikuisuuden mukanaan tuomaa tietoa ja kokemuksia?

Jos olisimme kohdanneet vuosia sitten, olisimme ehkä olleet erilaisia. Olisimme muodostanee kuvan toisistamme sen hetkisen tunteen, tiedon ja voimamme vahvuuden mukaan. Olin nuori ja erilainen, mutta niin olit sinäkin. Olin monta kokemusta köyhempi, niin olit sinäkin. Jossittelu on nostettu komedialliseksi elementiksi eräässä hauskassa elokuvassa. Näytän sen sinulle joskus.

Jos olisimme kohdanneet jo pentuina, olisimme leikkineet. Voimme tehdä sen nytkin. Aikuisuuden ei tavitse tarkoittaa vakavoitumista. "Kissat on leikkisiä", kuten aina sanot :) Susi on joskus tosikko, mutta siltä löytyy huumorintajua. Kissan leikkisyys tarttuu Suteenkin helposti, ja siitä saattaa seurata loistava leikki siinä missä pennuillakin vuosia sitten. Pentuna sitä leikkii mielikuvitusmaailmoissa. Lapsen maailmassa sekoittuu usein taru ja todellisuus, leikki ja arki. Luodaan ennakkoluulottomasti uudenlaisia todellisuuksia. Lapsi ei murehdi onko tämä totta vai ei. Aikuisena voimme katsoa aikuisen silmin todellista maailmaa, sen rikkauksia, ja monia todellisia ulottuvuuksia.

Aikuisena tunteeni ovat muovautuneet vuosien myötä. Niiden syvyys ja ulottuvuudet yllättävät minut edelleen usein. Ei ole olemassa mustavalkoisesti vain vihaa ja rakkautta. Oikeaa ja väärää. Ei vain parisuhteita ja kaverisuhteita. Ihmisyyden piiirteisiin on jo hyvän aikaa pitkin historiaa näyttänyt kuuluvat toivoton halu kontrolloida ja jäsennellä näitä asioita. Mitä siitä onkaan seurannut.........negatiivisten asioiden korostumista; tuskaa, epäonnistumisia, pettymyksiä, hirmutekojakin... Historia on pullollaan näitä. Olen kiinnostunut hirtoriasta, mutta monesti myös kauhistunut mitä olen löytänyt. Tutkin historiaa edelleen ja sen suunnitelmallisuuden päivittelyä, mitä ihminen on elämänsä aikana yrittänyt toteuttaa tunnekuohuissa. Voimakkaat tunteet muovautuvat hetkessä, tilanteessa, sielujen sopukassa, energian virratessa. Kun energia kohtaa toisen oikealla tavalla, olen valppaana. Kohtaan Valkoisen Tiikerin, ja samassa hetkessä tunnen hänen energiansa. Se synnyttää jännitteen, joka kasvaa, voimistuu ja hengittää tavalla, josta en ole täysin perillä. Ei minun tarvitse yrittää ymmärtää ja alkaa jäsennellä ja järkeillä. Liitän energiaani hänen virtaansa. Alan hahmottaa jotakin suurta. Maailmaa ympärillämme.......

Maailma ympärillämme on paljon rikkaampi kun sen oppii tuntemaan. Minulla näyttäisi olevan vielä paljon opittavaa... Odotan innolla. Elän tätä päivää.

Susi