Tunteet vs todellisuus

Elokuvissa katson tarkkaan tunneilmaisuja. Kohtauksia, jotka rakentuvat jonkin tunteen ympärille. Parhaillaankin. Elokuvan hahmot eivät säästele tunteiden osoitusta: viha, raivo, rakkaus, ikävä, tuska, epäilys, antautuminen, toivo, rohkeus.....tunteet ovat ihmismielen paras anti.

Laaja tunneskaalan käyttö vetoaa minuun. Elän paljon tunteilla, vaikka tässä todellisuudessa, tässä elämässä ja yhteiskunnassa tunteiden liiallinen käyttö (tai näyttö) ei käy päinsä. Ristiriitaista on, että parhaissa elokuvissa voimakkaat, hyvinnäytellyt tunnekohtaukset korostuvat edukseen, mutta oikeassa elämässä et näe niitä koskaan. Ihmiset eivät voi kovin näkyvästi olla tunteidensa vietävinä oikeassa elämässä, niin ehkä sitä sitten yrittää itse kukin saada piilotettuja tunteitaan korvattua näytellyillä.

Minulla on voimakkaat tunteet ja koen jokaisen tunnepurkauksen vahvana ja kokonaisvaltaisesti. Haluaisin ja osaisin näyttää arjessa monia asioita pelkästään niiden kautta. Lumoudun ja samaistun helposti elokuviin, joissa on vahvoja tunnekohtausia. Omasta tilasta huolehtiminen tuntuisi merkityksellisemmältä, jos ihmisten välisiä asioita voisi viestiä tunteillaan enemmän. Jos laskee jonkun sisälleen tai lähelleen, tunteella se pitäisi tehdä ja osoittaa mahdolliseksi.

Tuntuu turhauttavalta rautalangan vääntämiseltä vain puhua. Saman asian saisi selkeämmin ilmaistua tunteella. Jos joku ansaitsee kunnioitusta, osoittaisin sen mieluusti. Onnellisuuden osoittaminen olisi helppoa. Kun tilanne tekee minut vihaiseksi tunnen kuinka adrenaliini virtaa ja keskittymiseni terästäytyy. Kun kohtaan epäoikeudenmukaisuutta tunnen kuolevani sisältäpäin ja haluaisin itkeä. Pahoissa paikoissa olen ollut käsittämättömän vahva. Helpoissa paikoissa häpeällisen heikko.

Viha. Voima. Hyökkäys. Puolustus. Varaus. Väliinmeno. Tunnen ardenaliinipiikit voimakkaina. Tunnen kihelmöintiä lihaksissa ja valtavaa paloa sisälläni. Sydemäni lyö voimakkaana ja voisin tehdä mitä vain. Tunne on käsittämättömän vahva. En kuitenkaan osaa hyödyntää adrenaliinin tuomaa voimaa. Jos eläisin 500 vuotta sitten, tietäisin miten toimia. Nyt en osaa. Sallitun käytöksen rajat ovat vahvat. Tunnen, miten hengitys muuttuu raskaammaksi ja kiihtyväksi ja reaktiokynnys on todella matala. Kaikista tunteista tunnen eniten turhautumista juuri silloin......Ja kaikista tunteista tunnen ardenaliinipiikin lähestymisen juuri minulle kuuluvana tunteena.

Olisin onnellisempi jos tunteet voisi näyttää aidosti. Itken omituisissa paikoissa, mutta kukaan ei sitä tiedä kun kätken kyyneleet. Haluaisin iloita ihmisten kanssa, mutta aitoa osallistumista katsotaan oudoksuen. Haluaisin näyttää olevani heikko silloin kun siltä tuntuu, mutta pelkään ettei minua oteta tosissaan. Haluaisin myös koetella toisia ihmisiä tunteita apuna käyttäen, mutta se ei kuulu ajan henkeen.

Kärsin tunteideni tukahduttamisesta, koska niiden mukaan ei voi vapaasti elää.  Syy: ihmiset eivät osaa tulkita tunteita oikein, jos ollenkaan. Tunteellista ihmistä vähätellään. Yhteiskuntamme rakentuu keskustelemiselle. Ei saa olla liian läpinäkyvä. Tunteiden käyttö paljastaa aikeesi. Fysioterapiassa tunteet nousevat taas maanantaina esille. Sunnuntai menee aika lailla valmistautuessa siihen. Ennen ensimmäisiä käyntejäni Samin luona olen ollut aikeissa olla näyttämättä tunteita Samille lainkaan. Olisin psyykkaamalla todennäköisesti saanut itseni käyttäytymään fysioterapiassa lähes normaalisti;  pinnallista turhaa smalltalkia. Juuri sitä paskaa, jota ihmiset kutsuvat arjeksi. Se olisi repinyt minua sisältäpäin liikaa. Olen päättänyt ottaa riskin Samin kanssa ja paljastanut itseni. Se on pelon tunnustamista. Voi olla ettei S ihan kuitenkaan aina ymmärrä minua.

Olen itse kouluttaja. Liikun paljon ihmisten kesken. Koen olevani pakotettu antamaan ulospäin yleisen käsityksen mukaisesti odotettua tyyneyttä ja selkeyttä. Haluaisin olla hieman epävakaampi silloin. Olla impulsiivinen kuten todellinen minäni on. Pyrkimys tyyneyteen ei ole silloin aitoa. Kun olen aidosti tyyni ei mikään maailmassa saa minua hetkahtamaan. Keskittymiseni on silloin terästä ja olotilani rauhallinen.

Televisiossa iso mies leikkii hellästi koiranpennun kanssa. Voi että....mies makaa lattialla selällään ja pentu kiipeää päälle ja nuolee kättä ja nassua. Se on niin onnellinen.

Ihminen taantuu ja degemeroituu. Tunteet kuolevat ja surkastuvat, kun niiden käyttöä vältellään ja vähätellään pyrkimyksissä jatkuvasti enemmän ja enemmän älyllisempään maailmaan. Tunteet kuuluvat ihmisrotuun, ja niiden puute vaikuttaa rappeuttavasti. Yksilöiden ongelmat heijastuvat jo koko yhteiskuntaan. Tiedän ettei minusta tule skitsoa tai hullua, vaikka tukahdutan tunteeni jatkuvasti. Kaikki eivät voi sanoa samoin.

Musta Seepra