Fysioterapeuttini Sami on poikkeuksellinen mies. Hänellä on ihmeellinen kyky saada ihmiset haluamaan kuunnella itseään. Tämän totean joka kerta hänen käsittelystään lähtiessäni. Vaikka olen kertonut kuinka paljon minua pelottavat fysioterapiakäsittelyt en voi kuin rauhoittua kuuntelemaan häntä. Samin ääni, puhetapa, osallistuva ja kertova tyyli puhua on lähes ainutlaatuista. Jos S ei olisi niin hyvä fysioterapeuttina, toivoisin hänelle ammattia, jossa puhutaan paljon tärkeitä asioita suurille kuulijajoukoille. Siinä S olisi omiaan.
Arkirutiini ja kiireet eivät kuitenkaan tunnu antavan sijaa toisen ihmisen kysymyksille. Toivoin voivani selvittää S:lle miksi "olen melko vaikea tapaus", mutta lähestymisyritys sähköpostitse ihan asiallisessa mielessä ei tällä kertaa ainakaan toistaiseksi ole tuottanut tulosta. Hoitokerran aikana en tunne luontevaksi asiasta kysyä. Kirjeeni Samille, johon en koskaan saanut vastausta:
Hei taas
Kiitos taas tosi paljon hoidosta. Olin ehkä unohtanut tosiaan kertoa miten se
lantion vamma on syntynyt. Olen siis kaatunut kovassa vauhdissa
koiraharrastuksessani kun käännyin hetkellisesti juoksemaan takaperin.
Menetin kropan hallintani ja kaaduin alaselälle, oikelle puolelle. Sattui
todella paljon. Kävin myös lääkärissä mutta ohje oli että ei tarvitse
tehdä mitään. Voi kun olisi joku silloin sanonut että fysioterapiaan mars
mars..
Olen pahoillani että olin tänään niin surullinen. Olen monesta asiasta,
mutta muun muassa siitä että ihmset ovat nykyään a.)kiireisiä b.)itseensä
käänteyneitä c.)piittaamattomia. En löydä enää sitä samaa yhteyttä
ihmisiin kuin menneinä vuosina oli. Monesti puhutaan ihmisillä on
työuupumusta. Minulla on työn ulkopuolesita uupumusta. Väsymykseltäni en
pysty enää olemaan se joka aina tavoittaa muita ihmisiä yhteisen ajan
toivossa. Olen huomannut että ihmisiä ei oikeastaan kiinnosta hyvät
ystävyyssuhteet kuten joskus ennen aikanaan olen kokenut. Omasta arjesta ei
haluta irtautua, ei varata aikaa ihmisten kesken ja ystävyydelle.
Ki-aikido opetti minulle aikanaan henkistä, mielen tyyneyttä. Siihen aikaan en
edes tajunnut miten onnekas olin monen asian suhteen. Ihmisillä oli aikaa
toisilleen. Olen sen jälkeen joutunut menettämään kaksi opastani
elämässä. Ihmiset eivät katso enää ympärillenen ja auta toisiaan. Olen
joutunut käymään kovan henkisen kamppailun siitä mitä haluan olla omassa
elämässäni. Niinistö nostaa nyt samaa asiaa esille kampanjassaan, mikä
onkin kiinnostavaa: "Ole ome itsesi sillä muut ovat jo varattuja."
Anteeksi tämä avautuminen. Olen vain ollut siihen niin tosi tyytyväinen että
olen pitäytynyt nyt siinä että hoidan itseäni kuntoon ja käyn luonasi nyt
tämän ajanjakson. Ja sitten taas toisaalta minua harmittaa kun esimerkiksi
tosiaan viime viikko oli niin henkisesti tukahduttavaa että se vaikeutti minun
keskittymistä tämän arjen muuttamiseen niin että tämä fysiikkakin taas
pelaisi. Huomaan nyt että heti kun olen surullinen, on kehokin. Annan periksi
keholle ja jumuitumien palaaminen silloin surettaa.
Olemme kävijät kuitenkin vain asiakkaita sinulle, mutta jotakin erityistä
siinä on miten puhut ihmisille. Saat ihmisen kuuntelemaan itseäsi, ja sinua
haluaakin kuunnella. Oliko niin että vedit jotakin kursseja jossakin? Jostain
tällaisesta oli puhe ihan ensimmäisellä kerralla. Voin hyvin uskoa että
samat ihmiset haluavat tulle sinua kuulemaan aina vain uudelleen, toivottavasti
se on mahdollista.
Huh meinasi lähteä jalat alta kaupassa fysion jälkeen. Kun muutenkin
pyörryttää, ja sitten otsikko lööpissä huutaa "Miehille saatava oikeus
synnyttää lapsia" niin mihin tämä maailma on menossa?
With Best Regards,
***
Musta Seepra
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti